torstai 29. lokakuuta 2009

Back to basics, eli pohjakuva yms.

Alunperin jo mainitsinkin, että meidän Kaustisemme rakennetaan peilikuvana ja pienoisin muutoksin Design-Talojen perusratkaisuihin nähden. Ajattelin nyt hieman koota yhteen, minkälaisia muutoksia olemme meidän taloomme tehneet. Aloitettakoon pohjakuvasta:

Peilikuvana pohja siis näyttää tältä. Peruspohjaan nähden MH3:n ovi on siirretty seinän toiseen laitaan, jotta saimme olohuoneeseen paremmin vastakkaista seinäpintaa. Extrana perustoimitukseen nähden on myös kylppärissä oleva wc ja käsienpesuallas sekä kodinhoitohuoneen allas. Yksi suuri muutos, mikä ei niinkään pohjakuvassa näy on talon lämmitysratkaisu. Perusvaihtoehtona DT:llä oleva sähköinen lattialämmitys vaihdettiin vesikiertoiseen ja lämmön lähteenä toimii Ilton Ilpo Comfort poistoilmalämpöpumppu, jonka hankimme itse, sillä sellaista vaihtoehtoa ei DT:n kautta ollut saatavilla, ainkaan silloin kun me kaupat teimme. Poistoilmalämpöpumppua olisi tarkoitus "ruokkia" myös takan avulla, minkä takia päädyime valitsemaan myös isomman takan mitä talotoimitukseen olisi kuulunut. Kuvissa näkyvä laajennettu terassi ei kuulu talotoimitukseen eikä se myöskään tule Design-Talojen kautta.

Kalustemuutoksia teimme mm. kodinhoitohuoneeseen, minne on nyt tulossa normivalikoimasta poiketen sinertävänharmaat ovet, pesuallas ja penkkitaso.



Keittiöönkin teimme joitakin muutoksia. Vaihdoimme mm. perustoimitukseen kuuluvan liesituulettimen liesikupuun. Lisäksi teimme joitakin muutoksia kalusteisiin itseensä. Vaihdoimme myös perustoimitukseen kuuluvat Rosenlewin kodinkoneet Electroluxin malleihin.



Aika paljon muutoksia teimme myös talon sähkökuviin. Halusimme mm. lisää pistokkeita ja antennipistokkeita ja vaihdoimme mm. keittiön välitilan valaisimet halogeeneihin. Lisäksi jätimme toimitukseen kuuluvan peruskiukaan pois ja tilalle on tulossa omahankintana Iki-kiuas:


Perustoimituksesta poiketen saunaan on tulossa myös Royal lauteet ja tervaleppäpaneelia. Lvi-puolella muutamia muutoksia tehtiin myös hanoihin. Ja jo tilausvaiheessa lisäsimme talotoimitukseen myös sälekaihtimet ja seiniin erikoiskovat kipsilevyt. Lisäksi vaihdoimme peltikatteen kattotiiliin.

Siinäpä ne muutokset/valinnata kaiketi sitten pääpiirteissään olivat. Näin kun niitä oikein alkaa listaamaan niin kyllähän niitä aika liuta olikin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Väliseinälevytyksiä odotellessa.

Viime viikon torstai-iltana talolle pyyhkäisi jo odotettukin sähkäri. Saimme hänen kanssaan sovittua vielä muutamasta lisämuutoksesta, jotka meille tuli mieleen vasta sähkömuutoskuvien tekemisen jälkeen. Ja varmasti vielä jäi tekemättä jotain sellaista, mikä tulee mieleen sitten vasta joskus myöhemmin. Jotenkin vaan on niin vaikeaa hahmottaa, mitä kaikkea sitä haluaa ja tarvitsee kun talo on kuitenkin vielä niin alkutekijöissä. Vaikea sitä tässä vaiheessa on sanoa, kummalle olohuoneen seinälle on käytännöllisempää sijoitaa halogeenien himmennin yms.

Tällä viikolla olemme taas odotelleet raksamiehiä talolle. Väliseinät kun olisi tällä viikolla tarkoitus levyttää. Noh, onhan tässä vielä viikkoa runsaasti jäljellä... Jahka seinät vaan saadaan levytettyä niin edessä on takan sisäänkanto ensi viikon asennusta varten.

Väliseinien levytyksen takia meidän piti tehdä nyt sitten myös päätös niiden suihkujen suhteen. Viikonlopun aikana kovasti asiaa mietimme ja kävimme kylpyhuoneessa mittailemassa etäisyyksiä ja tulimme lopulta siihen tulokseen, että pitäydymme alkuperäisessä suunnitelmassa ja otamme kylppäriin vain yhden suihkun. Extraputket jääköön laatan alle.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Väliseinärunkoja ja takkatoimitus

Eilisen illan ja tämän aamupäivän aikana väliseinärunkoja oli talolla saatu jo ihan mukavasti pystyyn. Taas oli ihan erinäköistä kun ovesta sisään kurkisti.


Siinä kohtaa, missä eilen alkoi väliseinärungot vasta hahmottua, näytti tänään tältä. Eli makkari, kylppäri, sauna ja tekninentila.


"Maisemaa" kodinhoitohuoneen ovelta päin. Vasemmalla kylppäri, edessä keittiö jne. jne.


Väliseinärungot olohuoneesta eteiseen päin. Vasemmalla makkari, wc + vaatehuone ja toinen makkari.


Tänään pihalle tupsahti sitten myös se Uuniseppien takka. Siinäpä sitä sitten on sisään kantamista kun sen aika koittaa... ;)

tiistai 20. lokakuuta 2009

Hommat etenee...

Niin se aika rientään kun on mukavaa...vai miten se meni!? Talolla on taas hommat edenneet, vaikka blogista voisi muuta päätellä. Toissa viikolla lattiaan saatiin ne paljon puhutut styroksit, minkä jälkeen lvi-ryhmä kävi viimem viikolla asentelemassa vesi- ja lattialämmitysputkia. Lattiavalun piti alunperin olla siirtyä viime perjantaille mutta se siirtyikin sitten vielä nyt tämän viikon maanantaille. Eilen siis saatiin talolle lattia ja jo tänään alkoi väliseinärunkojen pystytys. Takankin olisivat toimittaneet jo tänään ja valaneet ensi viikolla mutta vähän nyt jouduttiin toppuuttelemaan sitä aikataulua kun ensin pitäisi saada sähkötkin vedettyä ja väliseinät levytettyä. Tässä välissä on nyt sitten tehty vielä loput sisutusvalinnatkin, joten askaretta on riittänyt. Edelleenkään ei voi sanoa, että kaikki olisi mennyt ihan putkeen mutta kaikesta ollaan nyt ainakin toistaiseksi selvitty, tavalla tai toisella. Mielenkiintoisin "ongelma" on nyt kylpyhuoneessa, minne on tilauksesta poiketen vedetty vesiputket kahdelle suihkulle. Eipä siinä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta jos kylppäriin kaksi suihkua tehdään tulee siitä melkomoisen ahdas. Nähtäväksi jää, minkälaiseen ratkaisuun sen suhteen nyt sitten päädytään.


Viimeisetkin kattotiilet on asennettu ja katolle on tupsahtanut pari piippua.


Tältä talolla näytti ennen kuin lattia valettiin.


Muutamia tunteja vanha lattiavalu.


Tästä alkaa väliseinien paikalleen hahmottuminen. Tekninentila, sauna, kylppäri ja makkari.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kattotiiliä ja sisustusvalintoja

Tänään saatiin katto pään päälle! Rakennusporukka kävi siis latomassa kattotiilet paikoilleen ja huomenna alkaa sitten niiden styroksien asennus. Nähtäväksi jää, miten paljon viivästymistä niiden styroksien ansiosta nyt sitten tulee. Vielä kun ei ole tiedossa edes sitä, mihin asti se nyt torstaiksi suunniteltu lattiavalu siirtyy. Noh, täytyy vain toivoa, että aikataulua saataisiin sitten jossain vaiheessa kurottua kiinni.


Kuuden aikaan illalla talon etupuolelle oli saatu ladottua tiiliä jo jonkun matkaa...


...ja takapihanpuoli oli jo lähes valmis.

Sisustusvalinnoissakin ollaan päästy jo vähän pidemmälle! Laminaatin lisäksi valittuna on nyt myös koko talon laatat. Aika harmaapainotteiseksi valinnat sitten muovautuivat. Mutta eivätpä ole sinistä niin kuin moni olisi voinut luulla! ;o)


Kylppärin seinälle tulee 25x40 kokoista valkoista mattalaattaa ja tehosteeksi samankokoista harmaata suihkun taustalle.


Kodinhoitohuoneeseen tulevan altaan välitilaan tulee mattavalkoista, melko isoruutuista "valemosaiikkia". Samaa sarjaa oleva harmaa laattaa tulee puolestaan wc:n altaan taakse. Pesutiloihin, kodinhoitohuoneeseen, eteiseen ja wc:hen tulee kaikkiin sama 10x10 kokoinen lattialaatta, joka on kuvan pikkulaatoista se keskimmäinen.


Tämä harmaansävyinen 25x40 kokoinen "valemosaiikki" tulee keittiön välitilaan. Jos tätä nyt enää "mosaiikiksi" voi kutsua kun ruudut ovat vielä isompia mitä edellisissä laatoissa.

Harmaa "teema" siis kiertää koko talon. Olohuoneeseenkin harmaata tulee kun takan eduslaatat ovat harmaat. Tykkäsimme kovasti talopakettiin sisältyvästä takasta mutta se vain oli kooltaan sen verran pieni, että päätimme vaihtaa sen tähän malliin:


Ja kuten sanottu, kuvasta poiketen meidän takkaamme tulee harmaat kaakelit. Eli periaatteessa takka näyttää tältä, ilman tuota leivinuunia:





perjantai 2. lokakuuta 2009

Odotellaan, odotellaan...

Kovin on vähänlaisesti tapahtunut raksalla tällä viikolla. Siitä ei tosin voi "syyttää" kuin itseään kun emme antaneet lupaa lattiastyroksien asentamiseen laatan kosteuden vuoksi. Nyt talolla on puhaltanut muutaman päivän ajan pari rakennuslämmitintä ja kosteudenkerääjä. Toivon mukaan se olisi nyt edesauttanut asiassa ja projektissa päästäisiin taas eteenpäin. Mikäli laatta ei ole kuivunut tarpeeksi, siirtyy lattianvalu eteenpäin ja näin ollen myös joskus ensi vuonna häämöttävä muuttopäivä voi siirtyä. Ei auta kun odotella ja katsoa, mitä tuleman pitää... Sen verran rakennusmiehet kävivät kuluneella viikolla talolla hääräämässä, että sisäkatto on nyt villoitettu.



Sisustusmallit saimme tosiaan tiistaina ja nyt illat ovatkin venyneet melko myöhään laattoja ja tapetteja hypistellessä. Vielä on paljon valintoja tekemättä mutta sentään jotain on saatu jo muutamassa illassa päätettyäkin, mm. laminaatin väri.
Ellei mieli ihan totaalisesti vielä muutu, niin tuleva laminaattimme näyttää tältä (tammi rustic, 1 sauvainen):